Tempausopin "hermeneutiikka"

Tempausopin voimana on tunnettujen hermeneuttisten periaatteiden hylkääminen. Läpikuultavaa tulkinnoissa on ennakkonäkemysten merkitys. Tulkittava teksti määritellään kuvaannolliseksi sen mukaan, miten hyvin tämä sopii omaan ennakkokäsitykseen. Tällöin esimerkiksi pasuunan kuuluva ääni tulkitaan kuvaannolliseksi tai kuuluvaksi vain uskoville. Varas-vertaus tulkitaan kuvaannolliseksi välittämättä asiayhteyden rajoista, eli siitä miltä osin teksti ilmoittaa Jeesuksen tulemuksen vastaavan varkaan käyttäytymistä. Kuvaannolliseksi määrääminen osuu oikeaan, mutta selitys ei noudata tekstin osoittamaa rajoitusta. Tällaisella hermeneutiikalla voisi tukea myös oppia, jonka mukaan Jeesus tempaisi tuuliin ja pilviin myös hänelle kuulumattomia, pelastumattomia ihmisiä. Tekstin mukaan varas-vertaus kuvaa Jeesuksen tulon ajankohdan ennalta-arvaamattomuutta, ei salaisuutta, vielä vähemmän tietysti toisen omaisuuteen kajoamista.

Tempausopin tavoite on kunnianhimoinen: kaikille profetioille on löydettävä valittuun, kokonaisvaltaiseen, selitysmalliin sopiva tulkinta. Nojaudutaan käsitykseen, että Raamattua tulee selittää Raamatulla. Päädytään käytännössä siihen, että tulkittavaa tekstiä selittävät Raamatunkohdat valitaan ja selitetään ennakkoasennetta tukevalla tavalla. Tästä esimerkkinä mainittakoon Jesajan kirjan luvun 57 maininta vanhurskaan pois ottamisesta. Vaikka kyseinen teksti sopii yleisesti uskoviin kohdistuviin vainoihin, se laitetaan viittaamaan oletettuun, ennen vihan aikaa tapahtuvaan, tempaukseen.

Turvallinen tulkintatapa noudattaa induktiivista linjaa. Tekstiä tulkittaessa on aina ensin syvennyttävä selvittämään, mitä teksti itse sanoo, mitään siihen lisäämättä tai poisottamatta. Sen jälkeen on tutkittava asiayhteyttä, onko siinä tekstiä selittävää aineistoa. Tästä mahdollisesta selityksestä on pidettävä kiinni. Vasta tämän jälkeen siirrytään tutkittavaa tekstiä selittäviin rinnakkaiskohtiin. Rinnakkaiskohtia valittaessa on noudatettava huolellisuutta, että kohdat todella liittyvät tulkittavaan tekstiin.

Ikävintä salaisen tempausopin julistuksessa on epäkunnioitus Raamatun tekstiä kohtaan. Lopunaikoja koskevat kohdat pannaan puhumaan sellaista, mitä siinä ei oikeasti sanota. Opetetaan oppeja, jotka eivät nouse mistään raamatunkohdasta. Esimerkiksi missään Raamatun kohdassa ei ilmoiteta, että uskovat temmattaisiin ennen vihan aikaa Karitsan häihin, jotka kestäisivät 7 tai 3,5 vuotta. Näitä oppeja tukemaan on nostettu useita raamatunkohtia. Mutta kun niitä tutkitaan edellä mainitsemiani Raamattua kunnioittavia hermeneuttisia periaatteita noudattaen, mikään niistä ei kerro siitä, mistä sen väitetään kertovan. Näistä tarkemmin muilla tämän blogin teksteissä ja sivuilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti