Salaisen tempauksen oppia on puolusteltu myös kolminaisuusopilla. "Uskommehan Jumalan kolminaisuuteenkin, vaikka koko sanaa ei löydy Raamatusta", perustellaan vakuuttavasti.
Ymmärrämme Jumalan kolminaisuudella sitä, että Jumaluudessa on kolme persoonaa, jotka muodostavat yhden Jumaluuden. Ykseys on täydellinen, niin ettei ole kolmea eri Jumalaa, vaan yksi.
Kolme persoonaa. Alla olevien kohtien mukaan on kolme persoonaa: Jeesuksen lähettäjä, Isä ja Pyhä Henki, joka kastaa Pyhällä Hengellä, sekä Jeesus.
Joh.1:32 Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä. 1:33 Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Yksi Jumala. Jeesuksen sanat kertovat, että on vain yksi Jumala.
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;" Markus 12:29.
Kukin persoona on olemukseltaan ja toiminnaltaan Jumala. Pyhän Hengen Jumaluudesta löydät Raamatun kohdat esimerkiksi verkkosivultani Pyhä Henki. Isän jumaluuden raamatullisuudesta ei ole juurikaan kiistaa. Pojan jumaluudesta löytyy useita Raamatun kohtia, esimerkiksi Heb. 1:8, Joh. 1:1 Tiit. 2:13 ja Joh. 10:30. Jesaja puhuu ainoasta pelastajasta, Herrasta. Uuden Testamentin mukaan Jeesus on ainoa pelastaja, Herra (JWHW), jonka edessä pitää polvien notkistuman. Jes. 45:21,22. Fil. 2:10.
Tempausopin raamatullisuus on kaikilta osiltaan kyseenalainen, koska mikään raamatunkohta ei osoita, että... Jeesus tulisi pilviin ennen näkyvää tulemustaan. Jeesuksen tulemus olisi kaksiosainen. Jeesuksen tulemus olisi salainen. Jeesus tulisi 3,5 tai 7 vuotta ennen näkyvää tulemustaan. Jeesus tulisi pilviin ennen viimeistä vihanaikaa tai sen puolivälissä. Jeesus noutaisi seurakunnan tuuliin ja pilviin. Jeesus tulisi maanpäälle seurakunnan kanssa Karitsan häistä. Jeesukseen uskovat eivät joutuisi lopunajan vihan aikaan. Seurakunta temmattaisiin ylös tuuliin ja pilviin.
Salainen tempausoppi on taitavasti kudottu, monisäikeinen oppi, joka ei nouse mistään Raamatun kohdasta, ei keskiverto raamatunlukijalle, eikä raamatuntulkintaa tuntevalle teologille. Oppi muodostetaan nostamalla esiin samanaikaisesti useampi raamatunkohta, josta mistään ei selkeästi nouse yhtäkään opin väitettä. Opin kannattajat välttelevätkin analyyttistä keskustelua mistään yksittäisestä raamatunkohdasta.
Opilla pyritään selittämään lopun aikojen profetiat mahdollisimman kattavasti. Se saa tukensa dispensationalismista, joka johtaa mm. omituiseen, Raamatun vastaiseen käsitykseen Israelin asemasta. Dispensationalismin ja tempausopin tueksi on esitetty useita raamatunkohtia tulkittuna ilman selkeitä, Raamatulle luontaisia hermeneuttisia periaatteita. On kolminaisuusoppia halventavaa verrata sen Raamattuun pohjautuvaa luotettavuutta salaisen tempauksen opin raamatullisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti