tiistai 9. syyskuuta 2025

Pasuunan ääni

 Jeesuksen tulemiseen liittyy tiettyjä yksityiskohtia.

Matt. 24:27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.
24:28 Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.
24:29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
24:31 Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

Matt. 25:31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. 

1.Kor. 15:52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. 

1.Tess. 4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;

2. Ms. 19:16 Ja kolmantena päivänä, kun aamu oli tullut, alkoi jylistä ja salamoida, ja paksu pilvi laskeutui vuoren ylle, ja kuului ylen kova pasunan ääni, niin että koko kansa, joka oli leirissä, vapisi pelosta.
19:17 Silloin Mooses vei kansan leiristä Jumalaa vastaan, ja he asettuivat vuoren juurelle.
19:18 Ja koko Siinain vuori peittyi savuun, kun Herra astui sille alas tulessa, ja siitä nousi savu niinkuin pätsin savu, ja koko vuori vapisi kovasti.
19:19 Ja pasunan ääni koveni kovenemistaan. Mooses puhui, ja Jumala vastasi hänelle jylinällä.
19:20 Ja Herra astui alas Siinain vuorelle, vuoren kukkulalle, ja Herra kutsui Mooseksen vuoren kukkulalle; ja Mooses nousi sinne ylös.


Huomioita

Jeesuksen takaisin tulon todellisuudesta vallitsee laaja yksimielisyys, Jeesus tulee takaisin. Erimielisyyttä on siitä, onko Jeesuksen tulemus yksi- vai kaksiosainen. Dispensationalistinen käsitys vaatii kaksiosaisuutta: salainen ja julkinen tulemus. Tämän, vapaissa suunnissa sijaa saaneen, käsityksen mukaan Jumalalla on kaksi kansaa. Jeesus ei purkanutkaan väliseinää juutalaisten ja pakanoiden väliltä. Salainen tulemus koskee vain seurakuntaa, julkisessa tulemuksessa koottaisiin juutalaiset eri ilmansuunnista (Matt. 24:31). Jeesuksen puheet tulemuksestaan nähdään pääosin juutalaisia koskettaviksi. Väitetään, että seurakunnan tempaamisasiaa, ei olisi "voitu vielä Jeesuksen aikana kantaa."

Uuden testamentin sanoma on selkeä. Jeesus tulee näkyvällä ja kuuluvalla tavalla. Raamatusta ei ole löydetty yhtään kohtaa, josta kävisi ilmi, että Jeesus tulisi salaisella tavalla, jonka huomaisivat vain uskovat. Kysymys: eikö varas-vertaus kuitenkin puolla oppia salaisesta tulemuksesta?

Varas

Herran päivä tulee niinkuin varas. Emme voi siis tietää Herran tulon ajankohtaa etukäteen. Varas-kielikuva viittaa UT:n mukaan tässä yhteydessä ajankohdan ennalta ennustamattomuuteen. Kyseiset tekstiyhteydet eivät osoita varas-vertauksen viittaavan Jeesuksen tulemuksen salaisuuteen.  varas 1 varas 2 

On myös väitetty, ettei missään raamatunkohdassa sanota, että Jeesuksen tullessa salaisesti omiansa noutamaan tapahtuisi myös luonnonmullistuksia. Väitteeseen liittyy käsitys, että juuri varas-tuleminen puhuu Jeesuksen salaisesta tulemuksesta. Pietari kuitenkin kuitenkin liittää luonnonmullistukset Jeesuksen tulemiseen varkaan lailla.

2.Piet. 3:10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. 3:12 teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti